Tietämättömyyttä

Halutessamme saada homman haltuun ikäänkuin yritämme sulkea sen arkkuu, purkkiin tai johonkin rajattuun, jossa se on ja pysyy. Hallussa. Ymmärrys pyrkii saamaan haltuunsa sen mikä ei ikinä mahdu sen rajallisiin pikku kätösiin. Ymmärrys pyrkii sanomaan, että on pelkästään joko-tai vaihtoehto, jonka jälkeen ei ole kuin hyvä tai huono vaihtoehto. Siis oikeasti. Että Todellisuus jakautuisi vain joko-tai vaihtoehtoihin ja niitä seuraaviin pelkästään hyviin tai huonoihin seurauksiin. Just. Ymmärrys pyrkii saamaan haltuunsa Todellisuuden, jota se ei ymmärrä. Haluttomuus hyväksyä tietämättömyyttä pitää kroonisen yrityksen ymmärtämiseen elossa. Omaa tietämättömyyttä ei haluta nähdä. En ymmärrä, siksi haluan ymmärtää. En halua nähdä tietämättömyyttäni, sillä silloin tiedän, etten tiedä mitään.

Poika ollut tänään paljon virkeämpi.
Tyttö taasen on heikommassa kunnossa.
Kuumeinen Tyttö nojasi päänsä kylkeäni vasten ja sanoi:
- Iskä olen aika kipeä.

Käytin Koiran ja omituinen tietämättömyyden pilvi sumensi mielen iltaisella kadulla. Normi ajatuksia nousi, mutta ne tuntuivat käsittämättömiltä vaikka kyllä ymmärsin ne. Kai ymmärsit?

Historiaa niin, että vahvempaa heikottaa

Tyttökin kipeä. Mutsin piti tulla katsomaan Lapsia vaihtovälille kun minun ollessa Leirillä ja Puolison lähtiessä töihin, mutta kun kuuluu riskiryhmään ei tullut. Olin aamulla, että viittinkö mennä pariksi tunniksi, mutta luojan kiitosta että menin. Kaksi tuntia niin asiaa että. Ja vaikka jäi leiri vähän tyngäksi oli se parempi kuin kaksi edellistä, joista ensimmäisen menin traumasumussa ja toiseen en päässyt mukaan.

Tähän väliin vähän historiaa:

Aikanaan (noin 15 vuotta sitten) minulla oli jonkinlainen heräämiskokemus omaan itseyteen. Oli isäni viiskytvuotispäivä ja juhlat olivat päättyneet. Istuin tuolissa lukemassa jotain Aforismikokoelmaa ja ping, tajusin olevani siinä lukemassa. Minä. Jotenkin koin, että tuolloin sain oman ääneni ja löysin oman itseni. Kiinnostuin asioista ylipäätään mm. politiikasta ja yhteisistä asioista. Samalla jonkinlainen uskonnollinen hakeminen alkoi.

Noin puolen vuoden päästä tästä heräämisestä itseyteen sitten luin jotain Billy Grahamin kirjaa. Olin jo jonkun aikaa käynyt keskusteluja Jehovan Todistajien ja parin mormoniveljen kanssa. Yhden Jehovan Todistajien kanssa käymäni keskustelun jälkeen tunsin syvää ahdinkoa. Jehovan todistajuus ei todellakaan tuntunut omalta jutulta, mutta koin auttamatta jääneeni kakkoseksi keskustelussa heidän kanssaan. Tuona epätoivon hetkenä heittäydyin huoneessani polvilleni ja kysyin, että tätäkö haluat. Haluatko, että liityn Jehovan Todistajiin. Muuta vastausta ei tullut kuin hiljaisuus ja rauha tuon kysymyksen suhteen. Jonkin aikaa tuosta löysin itseni selailemasta edellä mainittua B.Grahamin kirjaa. Ja yksi kohta jotenkin löi läpi. Siinä sanottiin, että kaikki huolet voi heittää Jumalan päälle. Ja jotenkin annoin huolien mennä ja jälleen laskeutui Rauha ylleni. Kun Rauha sitten alkoi haihtumaan yritinkin sitten heitellä huoliani Jumalan niskaan uudestaan ja uudestaan, mutta kokemus ei toistunut. Yllättäen :) No jotain kuitenkin tapahtui ja päättelin tulleeni uskoon. Päättelin, että minusta on tullut kristitty. Tähän meni kyllä oman aikansa. Kiinnostuin samalla filosofiasta. Halusin jotenkin selvittää, että mitä minulle oli tapahtunut. No kristilliselle uskolleni kävi sitten mitä kävi.

Tämä viime viikkoinen herääminen (täällä ja täällä) omaan itseyteen oli vastaavanlainen kuin mitä tuo edellä mainittu heräämiskokemus omaan itseyteen ennen uskoa, mutta vielä triljoonasti syvempi/todempi/tavallisempi. Ennenkaikkea tavallisempi. Riisuttu kaikenlaisesta kuonasta.

Seuraavat kysymykset pysäyttivät minut illalla. Ne liittyvät toisiinsa.

Katsotko tietäväsi mikä tekee sinut onnelliseksi?

Katsotko tietäväsi mikä elämässäsi on vialla?

Katsotko tietäväsi ratkaisun elämäsi ongelmiin?

Kun kuvittelen tietäväni mikä tekee minut onnelliseksi keksin nopeasti mikä elämässäni on vialla. Kun kuvittelen tietäväni mikä elämässäni on vialla, alan nopeasti kasaamaan korjaussarjaa tähän ongelmallisuuteen, mutta voinko olla aivan varma siitä että tiedän mikä tekee minut onnelliseksi. Voinko olla aivan varma siitä mikä on vialla ja mikä ratkaisi viallisuuden. Voin kuvitella tietäväni. Voin kuvitella, että kun nuo-ja-nuo ongelmat poistuvat niin sitten olen onnellinen. Mietihän tätä: Oma määritelmämme onnellisuudesta tekee meidät onnettomaksi. Jos saan päähäni että kilo juustoa tekee minut onnelliseksi niin tällöin jokainen elämäni hetki ilman tuota kiloa juustoa on onnetonta. Nyt voit laittaa kilon juustokimpaleen tilalle oman kuvitelmasi siitä mitä onnellinen elämä on, ja miettiä sitten, että olisitko aivan varmasti onnellinen oman kilojuustosi kanssa. Just nyt on ainakin itselleni käynyt vähän epävarmaksi mikä tekisi onnelliseksi...

Koko illan vietin enemmän ja vähemmän kipeiden Lasten seurassa. Puoliso on rokotettu, minua ei. Onko heillä röhkyflussaa vai ei, ei ole tiedossa.

Omana itsenään olemista

Aamuyöstä heräsin Pojan yskintään. Kello lähenteli neljää. Puoliso ei ollut tullut vielä kotiin. Aika myöhä. Huoli alkoi nousemaan ja pää ei todellakaan toiminut täysillä pimeässä huoneistossa. Aiemmin tänä vuonna olisin ollut huolissani enemmän muista jutuista, mutta olen varmaan aina ollut vähän huolissani Rakas on ollut kaupungilla. Lähetin viestin ja vähän ajan päästä soitin. Ei mitään. Mieli alkoi tarjoilemaa Poliiseita ovella Poliisipapin kanssa. Kuuntelin autojen ääniä ja mahdollisia ääniä rappukäytävästä. Lopulta en voinut muuta kun mennä sänkyyn istumaan polviasentoon ja olla se kaikki huoli, hätä ja pelko joka sisälläni myllersi. Istuin vähän aikaa ja sitten kävin makuulle ja sisimmässä alkoi nousemaan varmuus itsestä ja semmoinen turva tästä hetkessä jossa ei tarvita muuta kuin varmuus itsestä. Sekunnin päästä puhelin soi. Oli yöbussissa tulossa. Oli ollut mukava ilta.

Päivällä viisi tuntia treeniä Leirillä. Oli hyvin varma oli ilman mitään tarpeetonta korostusta. Olo oli keveä ja rento. Oikeassa kyynerpäässä viisi mustelmaa. Tykkäsin. Kuka ei :)

Itsessä: Omaa itseään ei tarvitse korostaa eikä vähätellä. Kaikki yritykset korostaa omaa itseä yrittävät tehdä itsestä kookkamman kuin mitä se on (MINÄ olen tämmöinen!!). Ikäänkuin yritetään sovittaa oma itse isompiin vaatteisiin kuin mitä on tarvis. Vähätellessään sitä sitten yritettään sujauttaa itsensä semmoiseen makkarankuoreen, että veri ei enää liiku mihinkään (Mä olen vaan tämmönen). Itseään ei voi eikä tarvitse kasvattaa eikä kutistaa kuin omissa kuvitelmissaan itsestään. Itseys ei ole mielikuva tai kuvitelma. Itseys on jotain valmista. Se on pohja joka on vapaa.

Illalla punaviinikanaa Puolison kanssa. Paikkoja kolottaa ja nukuttaa.

Ylimielistä keveyttä ilmassa

Aamulla Terapiassa. Oivalluksia toisensa perään, koskien omaa vahvaa roolia omassa elämässä, joka ei ole minun. Tajusin sijoittaneeni elämääni, joka on hyvin pienimuotoista, hyvin suurielkeisiä kuvitelmia. Kohtalo on laittanut minut tähän suhteeseen tietyistä syistä ja antanut minulle siinä tehtävän (Mission from God), joka minun olisi pitänyt suorittaa. Epäonnistuin tässä Ylemmän Tason tehtävässä, mutta tajusin nyt, etten tarvitse tätä tehtävää. Kieltäydyin siitä. Sanoin Ei jumalille, kohtalolle ja väistämättömyydelle. Olen halunnut nähdä elämässäni suurisuuntaisia merkkejä ja arvoja, koska olen nähnyt elämäni niin merkityksettömänä tai en ole pitänyt sitä minkään arvoisena. Mitätön tehdastyöntekijä. Joten laitetaanpa hänet elämää suurempaan tehtävään niin jo on universaali merkitys tällä tehdastyöntekijällä, mutta kun Oman Itsenäisen Arvonsa löytää ei tarvitse mitään ulkoa tarjottua arvoa, ongelmaa tai tehtävää määrittämään ja rajaamaan Omaa Itseä. Omaa olemistaan ei tarvitse ansaita mitään kautta, ei mitenkään, eikä missään. Elämä riittää sinällään semmoisenaan, omanlaisenaan. Yksinkertaisena. Ihan tavallisena.

Se sisäinen Vapaus, joka on meidän kaikkien ytimenä, ei ole sidottuna mihinkään. Koskaan. Kapinoimme itse kaikkia yrityksiämme vastaan vapautua, koska se mitä sisimmässämme olemme ei suostu vapautumaan, koska se on jo täysin vapaa. Valaistuminen on yhdentekevää. Se on vain yksi hassu tapa yrittää sitoa itsensä, kun meitä ei voi mikään lopulta omassa ytimessämme vangita.

Olo on hyvin voimallinen ja suorastaan arrogantti. Tiedän tämän tästä vähän tasaantuvan, mutta ajatus joka notkuu kaiken tämän taustalla on se, että toppuuttelehan nyt vähän. "Älä nyt luule itsestäsi liikoja. Pistähän itsesi ruotuun. Nöyrät perivät maan. Kyllä sä sieltä romahdat kun tarpeeksi itsestäsi liikoja luulet" Kaikkeen tähän täytyy kuitenkin sanoa, että kun on koko vitun elämänsä pyydellyt jollain tasolla olemassaoloaan anteeksi niin nyt ei ole mitään halua moista tehdä. Jollain tasolla oman voimansa löytäminen on juuri sitä että lakkaa pyytämästä omaa itseään, halujaa, tahtomuksiaa ja voimiaan anteeksi. Lakkaa kaipaamasta mitään romahduksia itselleen pitääkseen itsensä ruodussa... Ja jos olen ylimielinen, kopea, röyhkeä niin se on ihan omaa röyhkeyttäni, omaa kopeuttani ja ihan omaa ihqua ylimielisyyttäni.

Meidän oma voimamme juuri latistetaan, koska kenenkään ei haluta astuvan latistuneisuuden yläpuolelle. Kukaan ei mieluiten saa tuntea itseään vahvaksi, koska semmoiset ihmiset ovat uhkaksi latteuden, mielenmatalapaineisuuden ja itsensänöyryyttämisen ilmapiirille. Eikä tietenkään ole kyse muutamista vahvoista ja muista heikoista vaan siitä, että jokaisen sisällä on anteeksipyytelemättömyyden voima, jolla ei ole mitään aikomusta pyytää anteeksi sitä, että on ihan tavallinen ihminen. Jokaisen sisällä on Elämänenergia joka haluaa virrata vapaana. Se että meidät saadaan pyytelemään olemassaoloamme anteeksi, pitää meidät hienosti rivissä ja saa meidät toimimaan odotetulla tavalla. Sisimmässämme kuitenkin kapinoimme riviä ja odotettua tapaa vastaan.

...enkä ole enää olematon. Olen Itse. Isolla kirjaimella.

aamupäivästä: Poika edelleen kipeä. Hoitaja ei halua tulla katsomaan kipeää lasta. Ymmärrettävää kun hänellä menoja ja vaara kipeytyä on aika ilmeinen. Leirille pääsy epäselvää. Taas. PRKL. Lapset katsoneet luontodokkareita hela aamun. Lainasin kirjastosta Planet Earthin ja Poika on ihan hulluna näihin luontojuttuihin.

puolelta päivin ja iltasella: Olo on tasoittunut aamun villeimmistä fiiliksistä, mutta jokin varmuus on. Minän varmuus. Sovimme nyt sitten niin, että minä jään kotiin ja Rakas lähtee kaverinsa synttäreille. Minä menen sitten Leirille huomenna ja ylihuomenna. Niin kuin alunperin olimme suunnitelleet. Iltaa varten lainasin Wolverinen. Tilasin myös pari pitsaa. Tyttö veteli käsittämättömiä määriä.

PS. Tervetuloa lukijaksi Jukka S.

Ole se mies, joka sinä olet

Olin viemässä Lapsia Päiväkotiin. Poika ilmoitti että niska on kipeä. Sitten maha. Sitten jalka. Sitten selvisi, että menevät katsomaan elokuvaa paikalliseen kulttuuritaloon. Poika on ilmoittanut monesti ettei halua sinne mennä. Emme tiedä miksi. Poika laittoi kuitenkin Päiväkodissa kaksin käsin vastaan. Ei halunnut jäädä. Hoitajan kanssa sovittiin, että on ihan OK jos jään Siskonsa ryhmään kun muut menevät. Ei kelvannut. Hoitaja otti Pojasta hellästi mutta varmasti kiinni. Hyvin ammattimaisesti. Sanoin Pojalle, että Äiti hakee illalla ja lähdin. Itkevä Poika jäi hoitajan syliin.

Kirjotin blogiystävälle kun se vain iski...

Olen kerran jos toisenkin kirjoittanut oman maskuliinisen itsetuntoni heikkoudesta. ja miehenä olemisesta (esim. Kill your idols- Kuinka olla mies, +2 Maailmanlopun jälkeen on tavallista elämää, Miehenä olemisesta ) Olen aina ollut sensitiivinen ja jossain määrin herkkä. Mieheksi. Olen tästä johtuen kyennyt keskustelmaan naisten kanssa ilman mitään ongelmaa, mutta olen myös kokenut, että naiset eivät ole kiinnostuneita minusta miehenä vaan lähinnä ystävänä. Tämä oikeastaan nousee myös siitä, että olen vetäytynyt eräänlaiseen ystävällisyyden ja huomioonottamisen kuoreen. Tuossa kuoressa olen ollut turvassa myös suhteeseen lähtemisen riskeiltä. Olen ollut turvassa läheisyydeltä ystävällisyyden ja sensitiivisyyden avulla. Olen ollut turvassa Elämältä. Clever me! Olen aina ollut turvassa siltä mitä sitten olen aina kuitenkin kaivannut.

Kun on sensitiivinen ystävä, ei ole uhka. Maskuliinisuus liittyy jollain tavoin voimaan (ei fyysiseen; pelkästään), sitä kautta turvaan, mutta siinä on myös jonkinlainen uhkan elementti... Jos jokin on voimakas se on myös jotenkin uhkaava. Eikä uhka tarkoita tässä väkivallan uhkaa ja osittain se tarkoittaa juuri sitä. Jos mikään näistä katoaa, koko rakennelma romahtaa. Ei voimaa, ei turvaa, ei uhkaa. Mies, joka on vain heikko, ei tarjoa turvaa. Eikä todellakaan ole kyse heikkouden mitätöinnistä (machous) vaan siitä, että vain "oikea mies" uskaltaa olla heikko, muttei pelkästään heikko (nössö) vaan hän on heikko kadottamatta miehisyyttään. Omaa miehisyyttään on korostettava, kun siitä on epävarma (macho). Omaa miehisyyttään on vähäteltävä kun sen voimaa pelkää (nössö). Kun pelkää tappajaa itsessään.

Ja Se siis mikä iski oli jonkinlainen oman miehisyyden arvostus. Eikä kyse ole vain omasta miehisyydestä vaan maskuliinisesta energiasta. Mun on arvostettava omaa miehisyyttäni, jonka jälkeen on hevon vitun yhdentekevää arvostaako minua yhtään kukaan, yhtään missään. Sillä syvimmillään maskuliinen voima on vapautta. Vapautta kaikesta. Arvostamalla itseäni ja omaa voimaani teen yhdentekeväksi sen arvostaako minua kukaan muu. Voimani ja itseni ovat arvokkaita itsessään. Konventionaalisuus pyrkii painamaan piiloon ja villasella maskuliinisuuden vahvat voimat samoin kuin se on pyrkinyt rampauttamaan feminiinisyyden vahvat virrat.

Miten sitten on arvostettava omaa miehisyyttään? Se on ensinnäkin löydettävä itse. Kukaan muu ei voi näyttää sinulle kuinka juuri sinun tulisi tuoda esiin omaa voimaasi, juuri siksi että se on sinun voimaasi. Sama pätee feminiinisyyteen. Maailma tarjoilee ääliö-machomiehen ja munattoman-nössömiehen, ja niiden välillä on sitten yrittävä tasapainoilla metroseksuaalina-homo-isänä. Kovistella, keikaroida, miellyttää ja olla hukassa.

Nyt juuri kaiken tämän myötä visio omasta elämän suunnasta on kirkastunut. Päämääränä on jonkinsortin itsetuntemuksen opettaja vaikkei itsetuntemusta voikaan opettaa. Tämä on aina ollutkin päämääräni. Nyt se on vain sanottu ääneen. Enkä aio hävetä sitä enää yhtään. Olen hävennyt sitä, koska olen ajatellut, että onkohan se nyt vähän suurisuuntaista, etkö voisi tyytyä vähän vähäisempään. Ei tarvitse.

Kun jätin Pojan taakseni tunsin oloni hyvin heikoksi ja hyvin vahvaksi. Heikkous oli siinä rakkaudessa joka ei halua jättää rakastamaansa olentoa taakseen, suunnaton myötätunto ja vahvuus siinä, että näin pystyi tekemään, koska katsoi sen parhaaksi itselleen ja rakastamalleen. Illalla tunsin jälleen itseni heikoksi kun selvisi että Pojalla oli asteita 39. Tein virheen kun jätin hänet. Ja se vitutti, koska Rakastan häntä ja haluan hänelle hyvää.

Tänään aamusta Terapiaa, sitten viikonlopun täyttää Lajin Leiri. Ensin terapiaa sitten turpaan... ellei sitten tauti muuta hienoja kuvitelmia tulevasta.

Ei-minkään tekemistä

KLIK! Koe valaistuminen.
- Vepsäläisen valaisin mainos Hesarin kannessa

Uskomatonta aamuhaahuilua. "Äiti, mul ei oo mitään tekemistä", sanoo minä. Koiranlenkillä en tiedä mihin suuntaan lähtisin. Kotona en tiedä siivoaisinko vain enkö. Pidin viiden minuutin henk.koht zazenin, kun omanpäänsuuntaviitat tuntuvat vain osoittavan väkisin eri suuntiin. Ei-minkään tekemisen jälkeen alan laittamaan tavaroita niille oikeille paikoille, kun ne nyt olivat väärissä paikoissa.

Jos et arvosta itseäsi

kenenkään muun arvostuksella

ei ole mitään merkitystä.

Syvemmässä mielessä on osattava arvostaa ominaisuuksia jotka eivät omasta mielestäkään ole arvostettavien ominaisuuksien piirissä. Niitä ei tulisikaan arvostaa siksi että ne olisivat omasta mielestä hyviä tai huonoja vaan siksi että ne ovat osa omaa kokonaisuutta.

Sain nyt sitten luettua sitä Marita Moringin kirjaa Lupa omaan elämään -Irti uhrautumisesta. Huomasin, että häpesin kirjaa, koska ajattelin, että mitä työkaverit sanovat kun tämmöistä kirjaa luen. Ajattelevatko, ettei minulla ole omaa elämää. (Ei ole ei) Aika ajoin häpeän lukemaani. No, mutta huomaatko jo? Ikäänkuin odotin työkavereilta lupaa lukea tätä kirjaa, odotin heidän hyväksyntäänsä, että onko minun lupa lukea tätä kirjaa. Ha! Kun huomasin tämän, luvan odottelu putosi pois ja hymyilytti. Pari kaveria kävi katselemassa mitä luen enkä enää noteerannut koko asiaa. Erona se, että maanantaina vähän piilottelin kirjaa.

Puhuin töissä pitkän puhelun Rakkaan kanssa. Oikeastaan hän puhui ja minä kuuntelin. Puhelun jälkeen jäi ontto olo. Sitten jostain nousi ajatus siitä miten olen koko parisuhteen ajan (10 vuotta) yrittänyt saada hommaa pelittämään ja ainoa mitä olen saanut aikaan on ero. Tauolla menin laittamaan autoa tolppaan, jotta saatoin samalla itkeä rauhassa siinä lämpötolpan vieressä. Ja itkinkin. Eikä etteikö olisi tullut Lapsia ja paljon hyvää vaan kaikki se yrittäminen, jonka olen parisuhteeseen laittanut on ollut ihan turhapäiväistä. Enkä esitä tätä minään faktana vaan olen vain surullinen, ja kun on surullinen, kärjistää ja itkee.

Mikään ei tietenkään sano,
etteikö parisuhde voi olla onnistunut,
kun se päättyy eroon.

Valkoinen maailma nielaisee sinut

Herään lumisateeseen. Koira tarjoilee itselleen aamiaista biojäteastiasta sillä aikaa kun vien Lapsia Päiväkotiin. Hiljaisuus sisälläni vaatii minua omakseen. Käyn kaupassa. Ostan ruokaa ja kengännauhat. Kengännauhat olivat aivan ylipitkät. Palautan Kirjastoon yhden vuorellisen (lasten) kirjoja. Kotona valmistan Ruokaa. Käytän Koiran, joka luulee jääneensä vaille aamuruokaa.

En ole menettämässä vain Puolisoa vaan koko tämänhetkinen elämisentapani on tulossa päätöspisteeseen. Monet asiat pysyvät samana, mutta koko peruspohja muuttuu. Enkä kirjoita tätä kauhun vallassa vaan semmoisessa olotilassa, jossa jokin matka on kuljettu päätepisteeseen ja toinen on alkamassa, eikä oikein ole aavistustakaan mikä se alkava on. Jollain tasolla minäkin haluan tätä eroa. Ainakin haluan eroa niistä ongelmista, joista olen kärsinyt tässä suhteessa. Olen kokenut, että tämä suhde on rajoittanut ja estänyt minua tekemästä asioita joita haluan, mutta jos yhtään rehellisemmin katson niin ei tämä suhde ole estänyt yhtään mitään. Minä olen itse estänyt itseäni ja laittanut kaiken suhteeni syyksi.

Soitin Veljelleni ja kerroin erosta/eroamisesta. Hän oli oikeastaan ensimmäinen ulkopuolinen (no olethan sinä, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan), joka ei tiedä kuinka vaikeaa on ollut, jolle minä itse kerron. Oli merkittävää myöntää ikäänkuin ulkopuoliselle, että näin tämä nyt taitaa mennä.

Töissä olen yrittänyt lukea Marita Moringin kirjaa Lupa omaan elämään -Irti uhrautumisesta ja Jouni Linnankosken & Markku Valtosen Erosta elossa Ero-opas miehille kirjaa huonolla menestyksellä. On tullut vain oltua... siis töidentekemisen lisäksi :)

Töistä tultuani kaikki nukkuivat. Rakkaalla seitsemän päivän aamuvuoroputki päällä. Käytän Koiraa valkoisessa ja loskaisessa maailmassa. Näpytän tekstiviestiä. Sylkäisen mauttoman purkan roskikseen. Hiljaisuus jyrisee kaiken ytimessä niin etten meinaa kuulla mitään muuta.